Hallituksen valiokunnat

 

Yhtiön hallinnon toimivuus edellyttää, että hallitustyöskentely järjestetään mahdollisimman tehokkaalla tavalla. Tästä johtuen Yhtiön hallitus on asettanut Talous- ja tarkastusvaliokunnan.

Valiokunnissa olevat hallituksen jäsenet voivat keskittyä valiokunnille kuuluviin asioihin laaja-alaisemmin kuin koko hallitus. Valiokuntien tarkoituksena on tehostaa hallitukselle kuuluvien asioiden valmistelua, lisätä hallituksen päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja taata päätöksenteon laatu ja tehokkuus.

Valiokunnat avustavat hallitusta valmistelemalla hallituksen päätösvaltaan kuuluvia asioita. Hallitus on jatkossakin vastuussa valiokunnille osoitetuista tehtävistä. Valiokunnilla ei ole itsenäistä päätösvaltaa vaan hallitus tekee päätösvaltansa alaiset päätökset yhteisesti.

Huomioiden hallituksen nykyinen kokoonpano ja hallituksen jäsenten määrä, Yhtiön hallituksen valiokunnissa tulee olla vähintään kaksi hallituksen keskuudestaan nimeämää jäsentä, joista toinen on kyseisen valiokunnan puheenjohtaja. 

Valiokunnan tulee säännöllisesti raportoida työstään hallitukselle. Raporttien tulee sisältää vähintään yhteenveto valiokunnan käsittelemistä asioista ja esittämistä toimenpiteistä.

Talous- ja tarkastusvaliokunnan keskeiset tehtävät ja toimintaperiaatteet on kuvattu alla. Varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen valiokuntien jäsenten palkkioista ja ne ovat julkisesti nähtävillä Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.elektrobit.com.

Talous- ja tarkastusvaliokunta


Talous- ja tarkastusvaliokunnalla on seuraavat tehtävät:

  • tilinpäätösraportoinnin prosessin seuraaminen;
  • taloudellisen raportointiprosessin valvominen;
  • Yhtiön sisäisen valvonnan, mahdollisen sisäisen tarkastuksen ja riskienhallintajärjestelmien tehokkuuden valvominen;
  • Yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästään annettavaan selvitykseen sisältyvän taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien- pääpiirteistä kuvausten käsitteleminen;
  • tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen lakisääteisen tarkastuksen seuraaminen;
  • lakisääteisen tilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön riippumattomuuden ja erityisesti oheispalveluiden tarjoamisen arvioiminen; ja tilintarkastajan valintaa koskevan päätösehdotuksen valmisteleminen.


Talous- ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan sekä jäsenet nimittää Yhtiön hallitus. Vähintään yhden valiokunnan jäsenen tulee olla talousasiantuntija, jolla on huomattavaa tietämystä ja kokemusta kirjanpidosta ja Yhtiöön sovellettavista kirjanpitoperiaatteista. Talous- ja tarkastusvaliokunnan jäseniä ovat olleet Staffan Simberg (valiokunnan puheenjohtaja) ja KHT-tilintarkastaja Seppo Laine. Huomioiden hallituksen kokoonpano ja hallituksen jäsenten lukumäärä sekä erityisesti Seppo Laineen talousasiantuntemus, hallitus järjestäytymiskokouksessaan 31.3.2011 päätti poiketa Hallinnointikoodin mukaisesta kolmen jäsenen vähimmäismäärää koskevasta suosituksesta (Suositus 22). Valiokunnan molemmat jäsenet ovat riippumattomia sekä Yhtiöstä että myös Yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista ja heillä on pitkäaikainen kokemus yritystoiminnan johtamisesta.

Valiokunnan jäsenten lisäksi valiokunnan kokouksiin osallistuvat säännöllisesti Yhtiön toimitusjohtaja ja talousjohtaja sekä valinnaisesti yhtiön ulkopuoliset tilintarkastajat. Lisäksi valiokunnan jäsenet voivat tavata ulkopuolisia tilintarkastajia ilman, että toimivan johdon edustajat ovat paikalla kyseisissä kokouksissa.

Vuonna 2011 talous- ja tarkastusvaliokunta kokoontui varsinaisiin kokouksiin 6 kertaa. Yllä mainittujen painopistealueiden lisäksi tärkeimpiä aiheita vuoden 2011 aikana olivat kassavirran seuranta ja kassavirtaraportoinnin kehittäminen; segmenttipohjaisen johtamismallin mukainen alakonsernien pääomittaminen ja rahoitusmalli; sekä tuotekehityshankkeiden kulut ja niiden aktivoinnit.

Vuoden 2012 talous- ja tarkastusvaliokunnan painopistealueina ovat liiketoimintasegmenttien rahoituksen varmistaminen erityisesti tulorahoituksen avulla, riskienhallinnan prosessien toimivuus segmenttipohjaisessa johtamismallissa; sisäisen valvonnan toimintamallin täsmentäminen ja sisäisen valvonnan toimien kohdentaminen liiketoimintasegmentteihin sekä liiketoimintahankkeiden taloudellisen mallintamisen ja seurannan kehittäminen.