2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | Tiedotearkisto | Tilaa tiedotteet
kesäkuu 18, 2007
Projektipäällikkö Janne Mustonen kaupungin Oulu Innovaatioympäristö -hankkeesta korostaa, että uusi pikayhteys on erityisen käyttökelpoinen silloin, kun työtä tehdään ryhmissä ja siihen kuuluu runsaasti nopeaa koordinointia ja työnohjausta.
”Esimerkiksi Oulun kaupunginteatterin tuotannoissa ja niiden valmistelussa on mukana paljon ihmisiä, jotka usein ovat hajallaan eri puolilla suurta rakennusta. Pikayhteyden odotetaan helpottavan ja tehostavan olennaisesti työskentelyä tällaisissa olosuhteissa”, hän sanoo.
Kaiken kaikkiaan projektipäällikkö Mustonen uskoo, että pikayhteyttä voidaan hyödyntää monissa kaupungin hallintokuntien toiminnoissa.
PoC-ominaisuuden avulla kännyköitä käytetään samaan tapaan kuin radiopuhelimia. Käyttäjä saa nappia painamalla heti yhteyden ennalta määriteltyyn ryhmään kuuluviin ihmisiin. Nämä kuulevat hänen puheensa matkapuhelimen kaiuttimesta ja voivat sitten vuorollaan vastata siihen. Toisin kuin useimmissa radiopuhelinjärjestelmissä, ryhmän jäsenet voidaan tavoittaa mistä tahansa kännykän kuuluvuusalueelta, jopa ulkomailta. PoC-ominaisuus on valmiina suuressa osassa uusia kännyköitä. Erikokoisia ryhmiä voi jokainen määritellä puhelimeensa useampiakin.
Elektrobit (EB) on kehittänyt pikayhteyden joustavaan käyttöön tarvittavan tietokoneohjelmiston. reachTeam™ on yrityskäyttöön tarkoitettu ohjelmisto, jonka avulla käyttäjä voi hoitaa pikayhteysviestinnän sekä käyttäjien ja käyttäjäryhmien hallinnan oman tietokoneensa kautta. Näin esimerkiksi ohjelmistoa käyttävän yrityksen toimistosta saa nopeasti suoraan yhteyden kentällä liikkuvaan henkilökuntaan.
EB:n tuotepäällikkö Riikka Rae kertoo, että pikayhteydelle on runsaasti käyttöä esimerkiksi teollisuuden, julkisen liikenteen, rakentamisen, kunnossapidon, terveydenhuollon, lentokenttien ja satamien sekä erilaisten palvelujen ja turva-alan piirissä.
'Monet näillä aloilla työskentelevistä kantavat nyt mukaan kahta päätelaitetta – kännykkää ja erillistä radiopuhelinta sisäistä liikennettä varten. Pikayhteyden ansiosta riittää, että jatkossa mukana on vain kännykkä', tuotepäällikkö Rae huomauttaa.
Oulun kaupungin pikayhteyspalvelu toimii Octopus Networkin kehitysympäristössä.
Oulunsalo 18.6.2007
Riikka Rae
Tuotepäällikkö, PoC
EB, Radio Network Solutions -liiketoimintayksikkö
LISÄTIETOJA:

Puh. 040 344 3813
Janne Mustonen
Projektipäällikkö
Oulu Innovaatioympäristö -hanke
Innovaatiot ja markkinointi -ryhmä
Oulun kaupunki
Puh. 044 7031675
Elektrobit Oyj, EB
EB kehittää edistyksellistä teknologiaa ja muuntaa sen rikastuttaviksi loppukäyttäjäkokemuksiksi. EB on erikoistunut autoteollisuuden ja langattomien teknologioiden vaativiin sulautettuihin ohjelmisto- ja laiteratkaisuihin. Vuoden 2006 liikevaihto oli 181,5 miljoonaa euroa. Elektrobit Oyj on listattu OMX Helsingin pörssissä.
Oulu Innovaatioympäristö -hanke
Hankkeessa toteutetaan innovatiivisia mobiiliteknologiaa hyödyntäviä pilotteja yhteistyössä yritysten, tutkimuslaitosten ja kaupungin hallintokuntien kanssa. Pilottien avulla tehostetaan kaupungin tuotantoprosesseja ja kehitetään palvelujen laatua. Samalla tuetaan alalla toimivien yritysten tuotekehitystoimintaa ja osaamista sekä kansainvälistä kilpailukykyä. Hankkeen rahoittaa Oulun kaupunki ja Pohjois-Pohjanmaan liitto.
kesäkuu 18, 2007
Kännyköiden pikayhteys tehostaa Oulun kaupungin palveluja
Oulun kaupunki tutkii henkilöstönsä keskinäisen yhteydenpidon tehostamista koeprojektilla, jossa käytetään matkapuhelinten pikayhteyspalvelua. Uuden teknologian avulla kaupunki pyrkii tehostamaan tuotantoprosessejaan ja kehittämään palvelujaan entistä paremmiksi. Ensimmäisinä PoC (Push to talk over Cellular) -teknologiaan pohjautuvaa pikayhteyttä kokeilevat kaupunginteatterin, katutuotannon ja vanhustenhoidon työntekijäryhmät.Projektipäällikkö Janne Mustonen kaupungin Oulu Innovaatioympäristö -hankkeesta korostaa, että uusi pikayhteys on erityisen käyttökelpoinen silloin, kun työtä tehdään ryhmissä ja siihen kuuluu runsaasti nopeaa koordinointia ja työnohjausta.